Tapiola Grand Prix -sarjat
65.000 euroa ja henkilöauto:
Esteratsastuksen Grand Prix -sarjat käynnistyvät
Esteratsastuksen sarjakilpailut Tapiola Grand Prix ja Tapiola Pankki Nuorten
Grand Prix käynnistyvät Turusta 27.5. Sarjoissa kilpaillaan lisäksi Volvo
Ranking- ja Helsinki International FIM Horse Show Rankingpisteistä. Koko
sarjasta eniten pisteitä kerännyt ratsastaja, nuori tai seniori, saa omakseen
Volvo C30 henkilöauton. Toiseksi kokonaiskilpailussa sijoittunut voittaa 6.000
ja kolmas 4.000 euroa.
Yhtensä sarjoissa jaetaan auton ohella yli 65.000 euroa rahapalkintoja.
Jännittävä kilpailu käynnistyy Turusta 27.5. ja jatkuu Seinäjoen, Savonlinnan,
Hangon ja Oulun kautta Helsinkiin, jossa finaalit hypätään 31.8.-2.9.
Ratsukoiden kokonaistulokseen huomioidaan kolmen osakilpailun ja finaalin
pisteet. Sarjoissa kilpaillaan myös halutuista paikoista lokakuun Helsinki
International FIM Horse Showhun.

”Parasta mitä Suomen esteratsastuksessa on tapahtunut”
Nykymuodossaan Grand Prix -sarja syntyi vuonna 1997 ja Tapiola-ryhmä lähti
yhteistyökumppaniksi kaudella 1998. Tämän hetkinen yhteystyösopimus jatkuu aina
vuoteen 2011 saakka.
- Sarja on ehdottomasti parasta mitä Suomen esteratsastuksessa on tapahtunut. Se
antaa riittävät valmiudet lähteä kansainvälisiin kolmen ja neljän tähden
kilpailuihin, sanoi viime vuoden Tapiola Grand Prix´n ja Volvo-rankingkilpailun
voittaja Peik Andersin. Kuvassa viime vuoden sarjavoittajat Minna Haikarainen ja
Peik Andersin tutustumassa tämän vuoden palkintoihin.
- Hyvänä osoituksena valmiuksista, joita olemme sarjassa saaneet, ovat hyvät
Nations Cup -tulokset vuodesta 2004 lähtien. Olemme voittaneet osakilpailut
Tallinnassa ja Haminassa ja saaneet sijoituksia mm. Kööpenhaminasta ja Ypäjältä,
jatkoi Andersin.
Tällä kaudella Andersin kilpailee sarjassa kokemattomalla holsteinerilla
Czapznek.
- Kukaan ei ole parempi kuin paras hevosensa, ja uusi hevoseni ei vielä ole
valmis taistelemaan voitoista. Uskon, että sarjan kärkisijoista käyvät tiukinta
kisaa Minna Haikaraisen ohella Raimo Aaltonen, Sanna Backlund ja Rosa Ruutsalo,
joka on saanut ratsastettavakseen täysverioriin Hopalong Cassidy, ennusti
Andersin.
Andersinilla on kuitenkin tallissaan kasvamassa ja kehittymässä joukko nuoria
kykyjä, 6-vuotias ori sekä kaksi 4-vuotiasta. Kolmivuotiaita koulutettavia
ratsuja hänellä on viisi.
- Uskon siis ehtiväni kilpailemaan sarjavoitosta ennen vuotta 2011, Andersin
naurahti.
Nuorten sarjan viime vuonna voittaneella Minna Haikaraisella on tänä vuonna
kisassa mukana kaksi hevosta. Viime vuoden ykkönen Little Fair sekä uudempi
tuttavuus HB Jarco.
- Little Fairilla aion startata seniorisarjassa, ja Jarcon kanssa aloitan
nuorten sarjassa. On hyvä asia, että me nuoret voimme nyt vaihtaa sarjasta
toiseen sen mukaisesti, miltä hevoset tuntuvat. Palaan nuorten sarjaan jos alkaa
tuntua siltä, että tehtävä seniorisarjassa on vaikea. Nuorten sarjasta
seniorisarjaan siirtyminen on melko iso askel, hän jatkoi. sanoi 20-vuotias
Haikarainen.
Minna Haikarainen valmentautuu Katja Kaajaksen ohjauksessa ja Peik Andersin saa
apua saksalaiselta Thiess Lutherilta, joka käy pitämässä valmennuksia Suomessa
noin kerran kuussa.
Myös
juniorit pääsevät mukaan
Tälle kaudelle Grand Prix -sarjojen säännöt muuttuivat siten, että sarja on
avoin myös junioreille, eli 14 vuotta täyttäneille. Lisäksi nuorten sarjaan
osallistuvien mahdollisuus voittaa auto kasvaa hieman. Molemmissa sarjoissa
saavutetut pisteet lasketaan nuorille yhteen pottiin, kuitenkin vain yhdestä
osakilpailusta kilpailua kohti. Viime vuonna sarjoista sai pisteitä yhteensä 88
ratsukkoa, joista 46 nuorten sarjassa.
Palkintotaso molemmissa sarjoissa on houkutteleva. Jokaisen Tapiola Grand Prix
-osakilpailun voittaja saa 1300 euroa ja koko sarjan kolme parasta 7.000,-
3000,- ja 1000 euroa. Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix´n voittaja kuittaa
jokaisesta osakilpailusta 500 euroa, koko sarjan kolme parasta saavat 3.000,-
2000,- ja 1000 euroa. Sarjoissa yhteensä eniten pisteitä kerännyt ratsukko
voittaa Volvo C30 henkilöauton. Toiseksi eniten pisteitä kerännyt saa 6.000
euroa ja kolmas 4.000 euroa. Molemmissa sarjoissa jaetaan lisäksi
kokonaistuloksen perusteella kolmelle parhaalle seniorien sarjassa 10.000 ja
nuorten sarjassa 6.000 euroa.
Osa
viime vuoden menestyjistä siirtyi senioreihin
Viime vuoden nuorten sarjavoittaja Minna Haikarainen Espoosta on edelleen nuori
ratsastaja ja pääsee puolustamaan voittoaan. Toiseksi hypännyt Jessica Aminoff
Pinjaisista puolestaan siirtyy seniorisarjaan, samoin Antti Jurvanen Keravalta
ja tamperelaiset Ville Kulkas sekä Sonja-Maria Korhonen.
Senioriratsastajien listalla kovinta vastusta nuoremmille haastajille tarjoavat
Peik Andersin Kauniaisista, Raimo Aaltonen Aurasta, Sanna Backlund Janakkalasta
sekä viime vuoden SM-kultamitalisti Jenny Kainulainen Kirkkonummelta. Myös
Savonlinnan Eevi-Pirre Auvinen tuo GP-tasolle kaksi hevosta.
Rosa Ruutsalo Kirkkonummelta, Catharina Ehrnrooth Lammilta sekä Matilda Kulkas
Tampereelta kirittävät edelleen Minna Haikaraista nuorten sarjassa.
Kärkisijoituksia tavoittelevat mm. viime vuoden poniratsukoiden EM-joukkueen
jäsenet Petra Huru Porista, Sara Vainikkala Kotkasta sekä Anna-Julia Kontio
Ylöjärveltä. 16-vuotiaat Huru ja Kontio ovat tällä hetkellä sarjaan mukaan
lähtevistä nuorimmat, kun ilmoittautumisaikaa Turun osakilpailuun on jäljellä
14.5. saakka.
Yhteistyö on tarkkaan harkittua
- Tapiola-ryhmässä harkitsimme pitkään millä tavalla lähtisimme mukaan
hevosurheiluun, kertoi yhteysjohtaja Pia Blom-Johansson. Nyt kymmenen vuoden
kokemuksella on ilo todeta, että valitsimme hyvän tavan. Urheilu on kehittynyt
ja kilpailuihin osallistuvien hevosten määrä on kasvanut. Ratsastajat ovat
selkeästi valveutuneita hevosten omistajia. Kehitämme sarjoja ja
yhteistyömuotoja jatkuvassa kanssakäymisessä Ratsastajainliiton edustajien
kanssa, jatkoi Blom-Johansson.
Sopimus Volvo-rankingkilpailusta tehdään vuodeksi kerrallaan ja jatkosta
neuvotellaan syksyisin.
- Volvo haluaa olla mukana koko perheen urheilulajeissa, joissa myös
kuljetustarpeet ovat suuret. Ratsastuskilpailuiden pysäköintipaikoilla on helppo
tehdä havaintoja yhteistyön onnistumisesta, totesi Volvo Auton tiedotusjohtaja
Thomas Hallbäck.
Esteratsastuksen Grand Prix -kilpailut
25.-27.5. Turku Tapiola Grand Prix 1, Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix 1
1.-3.6. Seinäjoki Tapiola Grand Prix 2, Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix 2
6.-8.7. Savonlinna Tapiola Grand Prix 3, Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix 3
20.-22.7. Hanko, Tapiola Grand Prix 4, Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix 4
3.-5.8. Oulu, Tapiola Grand Prix 5, Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix 5
31.8.-2.9. Helsinki, Tapiola Grand Prix ja Tapiola Pankki Nuorten Grand Prix
-finaalit
Kuva Ulla Lindgren Fagerholm